Tuomittu

Pari on tuomittu avioeroon.

Siinäpä se tuli. Harkinta-aika päättyi tammikuun viimeinen päivä, toisen vaiheen paperit laitoin menemään helmikuun alussa heti. Maaliskuussa tuomio saatiin.

Vaikka minä tätä itse halusin, niin tämä on ihan helkkarin raskasta. Miksi me? Miksi ei Ne Muut. Eihän meille voinut tapahtua tällaista. Ei MEILLE. Me olemme suojassa kaikelta pahalta, eletään pienessä sievässä nukkekodissa.

Epäonni tuli meidänkin kohdalle. Ei me olla kukaan suojassa pahalta ololta, epäluottamukselta ja kunnioituksen puutteelta. Joskus sitä vain tajuaa ettei tämä helvetti ole sitä mitä haluaa elää, eihän me haluta elämiltämme edes samoja asioita. Toinen halusi seesteisiä päiviä, iltoja toisen kainalossa kyhnöttäen ja töllöä katsoen. Toinen halusi soitella kavereille, käydä niiden luona tai TÖISSÄ. Niin. Minä halusin että me olemme kaikki samalla viivalla, toinen toisiimme tukien.

Missä hitossa me alettiin lähteä väärään suuntaan? MIKSI?!

Miksi mun ajatukset alkaa vain kiertämään kehää. Mä luulin et olen vahva. Samperi, pitkä ja luminen talvi kohta takana, elämä tästä vain paranee kun tulee kevät. Sitten tulee jotain joka lyttää minut taas alas, saa minut polvilleni. Voin kertoa, mitä harvemmin näitä kertoja tulee, sitä vaikeampi on päästä taas ylös kun on kompastunut ja langennut. Niin että asfaltti-ihottuma paistaa. Minulla oli pitkä hyvä draivi päällä, siksi en täälläkään ole pahemmin kirjoitellut, olen hengaillut kavereiden kanssa. Puhunut, puhunut, puhunut. Itkenyt ja puhunut. Ja nyt. Minua ei oikeastaan huvita puhua enää. Koen epäonnistuneeni tässä elämässä totaalisen pahasti. Ja minä olen ihminen, joka ei kestä epäonnistumista.

Failed. Luuseri. "Se eronnut". Valmispaketti. Epäonnistunut yksilö. YYHOO.

Jep, that's me.